Cheekin "Sokka Irti" -albumi myynyt kultaa! (10.05.2012)

Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Cheek on ylittänyt kultalevyrajan uudella Sokka irti -albumillaan kolmessa viikossa. Levy on tähän mennessä myynyt jo yli 12 000 kappaletta. Albumin nimeä kantava single on noussut MM-kisojen soitetuimmaksi kappaleeksi ja massiiviseksi radiohitiksi.
 
- Sokka irti -albumi on koko tämän homman sydän. Olen taas kerran vilpittömästi yllättynyt ja onnellinen. Tälläinen vastaanotto ei ole koskaan itsestäänselvyys. Iso kiitos kuuluu koko tiimille ja kaikille levyn ostaneille. Cheek kertoo tyytyväisenä.

"Sokka irti" on Cheekin kahdeksas albumi ja levymyynti on nyt yhteensä huimat yli 120 000 kappaletta.
 
Tämän vuoden aikana Cheek tulee kiertämään suomea noin 120 keikan verran. Katso kaikki keikat täältä.

Jenkkiykkönen fun. Suomeen keikalle syyskuussa (08.05.2012)

Newyorkilainen poprock-yhtye fun. saapuu ensimmäiselle Suomen keikalleen syyskuussa. Yhtyeen tuore hittisingle ”We Are Young feat Janelle Monáe” on viikkokaupalla komeillut Yhdysvaltojen singlelistan kärjessä ja myynyt siellä moninkertaista platinaa. Myös Suomessa kappale nousee parhaillaan kohti singlelistan kirkkainta kärkeä. Konsertti järjestetään Helsingissä The Circus -klubilla tiistaina 25. syyskuuta. Konserttiliput tulevat myyntiin Tiketissä perjantaina 11. toukokuuta.

Laulaja Nate Ruess perusti fun.:in vuonna 2008 edellisen yhtyeensä The Formatin hajoamisen jälkeen. Ruessin lisäksi bändissä vaikuttavat Andrew Dostin ja Jack Antonoff (joka on soittanut aiemmin mm. Anathallossa ja Steel Trainissa). Fun. julkaisi kriitikoiden ylistämän debyyttialbuminsa ”Aim and Ignite” vuonna 2009 ja yhtye on sittemmin ollut kiertueella mm. Paramoren, Panic At The Discon ja Janelle Monaen kanssa.

Lämmittelijänä keikalla kuullaan yhdysvaltalainen indierock-yhtye Walk The Moon.

Suvi Teräsniska esiintyy Juhlaviikoilla Huvila-teltassa (30.04.2012)

Suvi Teräsniska täyttää Huvilan valovoimallaan. Suvi Teräsniskan kauniista äänestä löytyy erityislaatuista potkua, jolla hän on laulanut tiensä suoraan suomalaisten sydämiin. Supersuosittu uuden aallon iskelmäartisti hallitsee vahvan ja tunteikkaan tulkinnan – surumielisyydestä kipinöivään rakkauteen.

Lisätietoja löydät Juhlaviikkojen sivuilta.

Chisun menestysalbumista julkaistaan erikoispainos (20.04.2012)

Chisun viime syksynä julkaistu Kun valaistun -albumi saa jatkoa, kun menestysalbumista julkaistaan erikoispainos Kun valaistun 2.0 toukokuun 30.päivä.

Kun valaistun 2.0 sisältää kolme uutuuskappaletta: Kolmas pyörä, Kun valaistun sekä Frankenstain, joka on kuultavissa myös Helsingin herrat -tv-sarjan tunnuskappaleena. Uusien biisien lisäksi erikoispainos pitää sisällään dvd:n, jolta löytyy mm. bonuksena kaikkien kappaleiden 5.1 miksaukset, musiikkivideoita sekä Chisun haastatteluita ja muuta materiaalia kulissien takaa.

Uusi kappale Kolmas pyörä toimitetaan radioille ensi maanantaina, jolloin kappale on saatavilla myös digitaalisesti.

Viime syksynä julkaistu Kun valaistun -albumi on myynyt nyt jo yli 80 000 kappaletta eli multiplatinaa. Albumi on pysynyt julkaisustaan lähtien Suomen virallisen albumilistan kärkisijoilla. Kun valaistun -levyltä julkaistut kolme singleä Sabotage, Kohtalon oma ja Tie ovat olleet Suomen radioiden soitetuimpia kappaleita.
Suomen arvostetuimpiin ja palkituimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuvan Chisu vuosi on ollut kaiken kaikkiaan menestyksekäs. Chisu palkittiin tammikuussa mm. viidellä Emma –pystillä sekä Vuoden naisartistina Iskelmägaalassa helmikuussa.

Chisu keikkailee tiiviisti läpi kevään ja kesän. Loppuunmyyty konserttisalikiertue saa kovan kysynnän vuoksi jatkoa kolmen keikan verran syksyllä. Syksyn lisäkonsertit järjestetään 7.9. Tampereen Tampere-Talossa, 8.9. Turun Logomossa ja 22.9. Helsingin Kaapelitehtaalla.

Suvi Teräsniskan Pahalta piilossa on Vuoden iskelmä (13.02.2012)

Iskelmä Gaalassa vuoden 2011 parhaana iskelmänä on palkittu Suvi Teräsniskan kappale Pahalta piilossa. Palkinnon voittaminen sai laulajan kyynelehtimään onnesta.

 

Suvi Teräsniskan joulukonsertti aattona Radio Suomessa (19.12.2011)

Suvi Teräsniskan Tulkoon Joulu -konsertti taltioitiin Tampereella Viinikan kirkossa. YLE Radio Suomi esittää konsertin taajuuksillaan jouluaattona klo. 15.00 ja joulupäivänä klo. 9.00

RSSNäytä uutisarkisto >